Verkkoryhmän vaiheet?

Aihe, joka jäi viimeksi mietityttämään, oli ryhmän kehitysvaiheet verkko-opiskelussa. Tunnetuin käyttäytymistieteellisellä näkökulmalla varustettu teoria on Tucmanin ryhmän kehityskulku:

1. Muodostumisvaihe (forming)
2. Kuohuntavaihe (storming)
3. Yhdenmukaisuusvaihe (norming)
4. Hedelmällisen yhteistyön ja toimivan yhteisöllisyyden vaihe (performing)
5. Lopetus (adjourning)

Mutta päteekö teoria verkko-opinnoissa? Oma kokemukseni on, että verkko hioo "ärsyttäviä" piirteitä pois, koska esimerkiksi verkkopalaverissa pitää keskittyä enemmän asiaan. Lisäksi pitää aistien rajallisuuden takia keskittyä kuuntelemaan. Kuuntelu on myös helpompaa, koska ei saa ärsykkeitä muualta. Tunnusta, esimerkiksi joskus liveluennolla keskittyneeni opettajan maneeriin syödä silmälasiensa sankoja, yök!

Verkko lisää toki väärinymmärryksen riskiä, koska vastapuoli voi lukea tekstin väärällä jalalla herättyään ja tulkita omiaa. Verkko myös antaa mahdollisuuden, henkilön niin tiedostaessa, laittaa viesti muhimaan ja palata siihen paremman tuulen aikana. Livetilanteessa tällainen vastausten laittaminen jäähylle saattaa aiheuttaa isomman storming-vaiheen.

Kun peilaan omaan opintoryhmääni, en tunnista kuohuntavaihetta, hedelmällisen yhteistyön ja toimivan yhteisöllisyyden kylläkin. Nyt pinnalle alkaa myös hiipiä lopetuksen kaiho. Ryhmän kehitysvaiheet on toki hyvä tunnistaa ja tiedostaa kuohuntavaiheen mahdollisuus, mutta sitä ei tule niin helposti verkon hioessa särmiä.

Asia kaiversi minua niin, että kysyin teemasta omalta ohjaavalta opettajaltani. Hän oli kanssani samalla linjalla. Mutu-tuntuma olemme molemmilla, koska aiheesta ei kuulemma ole tehty tutkimusta. Ohjaava opettajani kertoi, että onko sitten syynä verkko-orjentoituneet, kärsivällisemmät opiskelijat, vai mikä, niin verkko-opinnossa hän ei ole törmnnyt kuohuntavaiheeseen. Live-opinnoissa kylläkin. Voi toki olla, että koska verkko-opinnot vaativat paljon omaa kurinalaisuutta pitää motivaatiokin olla kunnossa.

Tässä olisi kyllä hyvä tutkimusaihe jollekin...

Oma opintopiirini on täynnä erilaisia persoonia, taustoja ja tapoja toimia yksilönä ja ryhmässä. Silti 1,5-vuoden aikana olemme hioutuneet yhteen. Isoin pettymys oli tänään, kun tajusin, ettei yksi opintopiiriläisemme valmistukaan meidän muiden kanssa. Meillä on ollut kaveria ei jätetä -meininki ja nyt yksi jäikin pois. Olisi ollut mukava nähdä vielä kaikki siellä mistä kaikki alkoi...

Kiitollisena.

Viimeisiä viedään

Viimeinen teema koostui neljästä osasta: itsetuntemus, dialogi, monikulttuurisuus ja koulutuksen verkostot. Itsetuntemuksesta olin kirjoittanut jo Ärsyttävän (ihana) minä. Dialogia kävin läpi ajatuksella Taas mennään vai mennäänkö ja monikulttuurisuudesta kirjoitin kaksikin kirjoitusta toisen kokemuksistani maahanmuuttajien opettajana ja kieliposkella kirjoitetun anoppitarinani. Verkostoni esittelin myös täällä jo aikaisemmin.

Nyt pitäsi vielä tiivistää mitä tiedän, ymmärrän, osaan soveltaa ja millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä huomasin. Näistä neljästä teemasta minulle ehdotomasti mieluisin on itsetuntemus. Olen jo hyödyntänyt oppejani leipätyössäni rakentamalle koulutusmateriaalia aiheesta. Voin sanoa, että isoin asia, mitä olen tältä koko koulutukselta saanut on oman itseni tunteminen. Koulutus on laittanut minut analysoimaan itseäni. Omia heikkouksiani ja vahvuuksiani. Toisaalta koulutus on myös armahtanut minut monesta kouluaikaisesta asiasta, jotka ovat jääneet lastiksi elon reppuun. Välttämättä vika ei ole ollutkaan minussa, kun en oppinut, vaan tavassa opettaa. Tämä on ollut hyvin helpottava tieto. Tieto, joka myös auttaa oman itsetunnon parantumisessa.

***

Palasin tällä viikolla dialogi -teemaan, kun aloitin leipätyössäni verkko-opintojen ohjaajana. Meillä on viikonloppuna ollut koulutuksen aloitusseminaari, jossa oppijat valitsivat omat ryhmänsä lopputyön perustella. Ajatuksena oli, että näin saataisiin samanlaiset intressit omaavat yhteen ja verkko-opinnot sujuisivat hyvässä hengessä. Hauskinta tässä oli se, että yksi ryhmä ilmoitti jo aamulla, että että he haluavat tietyn ohjaajan ja voivat valita lopputyönkin sen mukaan. Vitsinä olivat koittaneet ostaa minua myös rahalla heidän ohjaajakseen. Ja olihan minua koitettu myös neuvotella vaihdettavaksi itselleen illan hämärtyessä. Tunnustan, oli aika otettu. Ryhmän jäsenet ovat käyneet minun koulutukseni, joten tiesivät mitä tilasivat. Mutta siis miksi palasin dialogiin. Olin kopionut tännekin Tia Isokorven tekstin, jossa kerrottiin ryhmäläisten ajatuksia ryhmäytymisen alussa. Minusta se sopii niin hyvin myös omiin tuntemuksiin ollessani osallisena uudessa ryhmässä.

***

Myös monikulttuurisuus -teema osui minulle juuri sopivaan aikaan. Pääsin heti testaamaan opittuja asioita. Monikulttuurisuudesta puhutaan paljon nykytyöelämssä ja isolle osalle se on myös arkipäivää. Monesti opintojen sisältö on suunnattu oppilaitosmaailmaan, niin kuin tietysti kuuluukin, mutta tämän kokonaisuuden opit ovat suoraan siirrettävissä työelämään. Harjoitustehtäviä tehdessäni oivalsin, että miksi olen leipätyössäni joutunut usein ratkomaan työsuhdeongelmaa, jossa on ollut suomalainen alainen ja puolalainen esimies. Puolalainen esimies on suomalaisen mielestä kytännyt tekemisiä ja suomalainen on kokenut esimerkiksi tämän epäluottamuksena. Kyse on kulttuurien välisestä erosta ja siitä, miten eri kulttuureissa suhtaudutaan esimiesasemassa oleviin. Suomalainen on saattanut kyseenalaistaa esimiehensä päätöksiäkin ja sehän on puolalaiselle ennenkuulumatonta. Tämän teeman kuten myös tuon itsetuntemuksen toivoisin pakolliseksi jokaiselle työelämässäolevalle. Tosin sillä edellytyksellä, että itsetuntemus-koulutus pitäsi uusia tiheämmällä aikavälillä.

 ***

Koulutuksen verkostot- teemassa oli mielenkiintoista huomata, miten erilailla opiskelijakollejani ovat käsitelleet tehtvänantoa. Itsekin taisin tuoda uuden ulottuvuuden tehtävään, koska en työskentele oppilaitoksessa, vaan olen aktiivisena sidosryhmänä mukana koulutusmaailmassa.

Tässäpä nämä sunnuntai-illan ajatukseni. Tai tuli minulle vielä yksi, mutta laitan siitä ohjaavalle opettajalleni sähköpostia. Palaan siihen myöhemmin.



PS. Tuntuu myös jotenkn hassulta, että nyt tämä alkaa olla opettajaksi kasvunnäytettä vaille valmista. Sain jo aikaisemmin mainituilta syntymäpäiväjuhliltani lahjakortin yhteen ihanaan lahtelaiseen vaateliikkeeseen. Päätin jo silloin, että ostan sieltä jotain ihanaa valmistumisen kunniaksi. Ainakin näyteikkunashoppailut voisivat vissiin jo alkaa..

Miten minun kävi?

Hyvin.


Taisin aivan turhaa murehtia työni laajuutta ja tasoa. Sain leipätyöni koulutussuunnittelijalta "käskyn" sanoa esittelyssä, että työntilaaja on erittäin tyytyväinen. Sama viesti taisi välittyä myös ohjaavalta opettajaltani. Sain kaksi korjauskehotusta: lähdeluettelo aakkosiin ja tiivistelmä.

Lähdeluettelosta muistin samalla hetkellä, että minulle on sanottu asiasta jo aikaisemmin tyyliin TKI-raportissa pitää sitten olla lähtee aakkosissa. Ei ollut, tietenkään, mutta nyt on. Kuulemma joskus joutuu opiskelijalle sanomaan muutaman kerrankin, että menee perille. :)

Tiivistelmän taas olin onnistunut tiivistämään niin pieneksi, että en edes itse löytänyt kohtaa johon voisin kirjoittaa sen. Korjattu sekin.

Olen itsekin tyytyväinen. Tosin pitää heti tunnustaa, että lisäsin jo tänään uutta materiaalia koulutukseen. Diakonian ammattikorkeakoulun kamppanja "TYÖNIMI- estääkö nimi työnsaannin?" sopii niin hyvin teemaan.

Katsotaan mitä seuraavaksi (taas) keksin.

Ajatuksia TKI-hankkeesta

Huomenna pitäisi esitellä TKI-hanke. Nyt on päällimmäisenä ajatus, että onko koulutus vielä oikeasti valmis? Tai niin valmis, että voin esitellä sen. Millainen on opettajapalaute? Onko työ riittävä? No, ainakin olen tehnyt sitä opintopisteiden edellyttävän tuntimäärän ja paljon ylikin.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskoulutus oli jo keväällä 2018 hyvässä vaiheessa kuten jo kesäkuussa kirjoitin blogitekstissä Kehityshankkeen kehittyminen. Mietin jopa, että olisi voinut jopa esitellä työn toukokuussa. Annoin kuitenkin koulutuksen olla koko kesän ja palasin siihen uusin ajatuksin syksyllä lomien jälkeen. Tauko kannatti, sillä viimeisten viikkojen aikana olen muokannut välilehtien keskinäistä sisältöä, yhdistänyt ja kehittänyt yhden uuden välilehdenkin.

No, jos lähdetään siitä, että koulutuksen verkkototeutus on suurin piirtein valmis ja seuraavana osana rakennetaan lähipäivän koulutuspaketti. Varmasti pientä elämistä ja materiaalin täydentämistä on tulossa, koska koulutus alkaa vasta ensi vuoden puolella ja opetusmateriaali pyritään pitämään mahdollisimman ajankohtaisena. STTK:n Naisten Palkkapäivänä on 2.11.2018, joka on myös Ammattiliitto Pron ”Puhutaan palkasta” -teemapäivä. Tuona päivä julkaistaan materiaalia, joka on varmasti sopivaa myös tähän verkkokoulutukseen.

Koko koulutuksen rakentaminen on opettanut minulle monta ihan käytännön asiaa Moodlesta. Tämä helpottaa työtäni verkko-ohjaaja ja koulutuksen kehittäjänä. Ymmärrän paremmin Moodlen mahdollisuudet ja rajat.

Suurin haaste koulutuksessa onkin ollut materaalin rajaaminen. Koulutus on mitoitettu niin, että jos teet vain pakolliset tehtät ja tutustut vain niihin suoraan liittyvään aineistoon. selviät mitoituksen (ehkä) aikarajassa. Oppimisympäristöön on myös lisätty paljon nice-to-know -materiaalia, joka on tarkoitettu tiedon syventämissen, jos mielenkiintoa riittää. 

Kokonaisuudessa mielenkiintoinen ja opettavainen matka. Vaikka nyt koulutus tuntuu valmiilta se elää varmasti ja sitä kehitetään koko ajan ja voi olla, että ennen koulutuksen alkamista keksimme vielä jotain uusia juttuja koulutuksen kehittämiseksi. Koulutuspalautteiden jälkeen mietitään taas uusia kehittämiskohteita. Verkkokoulutus ja sen kehittäminen ylipäätäänkin on asia, johon leipätyönantajani tulee keskittymään myös tulevaisuudessa.

Peukut pystyyn huomiselle.

Hämmentynyt

Kirjoitin taannoin ylös verkkoluennon opit: surulliset ihmiset ovat parhaita ajattelijoita ja hämmennys käynnistää oppimisen. Lupasin palata hämmennykseen myöhemmin.

Hämmennys käynnistää oppimisen

Olen koittanut pohtia tätä monelta kulmalta. Olen ollut itse todella positiivisesti hämmentynyt, kun minut vietiin kesken luennon polttareihin. En oikein muista, mitä tilanteessa tapahtui.

Negatiivinen hämmennys tapahtui yhden opinnäytteeni arvionti tilaisuudessa, jossa ohjaava opettaja haukkui minut valinnoista, jotka oli itse ohjauksessa käskenyt tekemään. Pala juuttui kurkkuun, tämä ei voi olla todellista.

Voihan toki asioita hämmentää niin, että se laukaisee ajatteluprosessin, mutta silloin hämmentäminen on todellinen taitolaji. Hämmentämisen astuminen hiuksen hienon rajan yli voi aiheuttaa lamaantumisen lisäksi kiukun, joka taas estää järkevän laaja-alaisen ajattelun.

Olen edelleen hämmentynyt tästä ajatuksesta.

Millaiset ovat minun verkostoni?

Lähimmät tukiverkostoni ovat perhe, suku ja ystävät. Sanotaan, että ystävät voi valita, mutta sukua ei. Minulle on käynyt kohtalaisen hyvä tuuri myös sukulaisten kanssa. Tiivis suku on myös auttanut mm. oman opettajuuden kasvussa. Sen verran monta opettajaa, lastentarhan opettajaa ja opettajaksi opiskelevaa tai suunnittelevaa löytyy suvusta. Joskus naurettiin, että tuliko tästä meille yllättävä "sukuvika".

Perhe on ollut hyvin mukana ja tukena opinnoissani. Mies ja lapset ovat lähteneet ulos verkkoistuntojen ajaksi, jotta minä saan rauhan. Opintotehtäviä on välillä tehty ties missäkin hopplopissa ja lapsetkin ovat ymmärtäneet, että äiti tekee kouluhommia ja se vaatii oman aikansa. Kiitokseksi olen luvannut leipoa heille ja muutamalle muulle ystävälleni kakkua 1.12. Toivottavasti todistuksen kera.

Minä ja mieheni pyöreissä Kultajuhlissani

Ystävät (liittäisin tähänkin sydänhymiön). Onnekseni minulle on jäänyt ystäviä monesta eri elämäntilanteesta. Pidin loppukesästä pyöreät synttärit ja yksi vieraan kommentti jäi mieleeni. "Ymmärrän, miksi olet tuollainen (iloinen ja onnellinen oma itsesi), kun sinulla on niin mahtavia ihmisiä ympärilläsi." Tähän ei mitään lisättävää.

Työelämän verkostot ovat osaksi sekoittuneet ystäväverkostoksi. Työkaveruudesta on vuosien saatossa muokkautunut ystävyys. Minulla on esimerkiksi yksi hyvin läheinen ystävä, jonka kanssa olemme aivan eri genreä, jos tällaista ilmausta voisi käyttää. Ilman yhteistä työhistoriaa emme olis koskaan edes nähneet toisiamme, vaikka olisimme osuneetkin samaan paikkaan. Hänen kauttaa olen löytänyt itseni vaaleanpunaisen käsilaukkuni kanssa mustanpuhuvalta rokkikeikalta. Mitä ei ystävänsä takia tekisi ;).

Koulutuksen verkostot

Opettajaopinnoissani minun piti miettiä omia koulutuksen verkostojani. Koska en toimi opettajana, niin ajattelin, että kaaviokuva näyttää aika tyhjältä. Lopputulos taitaakin näyttää erilaiselta kuin muilla opiskelijoilla, mutta tyhjä on väärä sana. Olen leipätyöni kautta päässyt opettamaan hyvin erilaisissa oppilaitoksissa, hyvin erilaisille kohderyhmille, joiden oppimisvalmiudet ja taustat ovat monimuotoiset. Suurin osa verkostoista on minun rakentamiani ja  jos ei rakentamia niin ylläpitämiäni, joten omalla persoonalla on iso merkitys. Siihen, millainen minä olen ja saan olla, on taas iso vaikutus perheellä, sukulaisilla ja ystävillä. Siksi halusin aloittaa tämän kirjoituksen läheisimmistä ihmisistä. Mitä minä olisinkaan ilman heitä?

Ystävyydelle.

Maahanmuuttajia opettamassa

Kävipä niin mukavasti, että pääsin opettamaan suomalaisen työelämän pelisääntöjä maahanmuuttajille. Aikataulutus osui juuri nappiin, sillä meillä oli opinnoissa menossa monikulttuurisuus. Samalla löytyi haastateltava omiin koulutehtäviini ja pääsin testaaman opittuja taitojani. Tai pitäisikö käyttää sanontaa "tieto lisää tuskaa". Miksi näin? No, selitin luokalle jotakin asiaa mielestäni ihan hyvinkin ja kysyin lopuksi, että tuliko asia selväksi? Siinä koko luokan minulle nyökytellessä tajusin lukeneeni, että yksi kulttuurien välisistä eroista on asioiden ymmärtämättömyyden myöntamistaito. Jep, jep! Ja eikun uudestaan ja toiselta kulmalta asian kimppuun.

Toinen kulttuurinen ero, jonka huomasin oli kiintymys luokan omaan opettajaan. Yksi opiskelija esimerkiksi vastasi kysymykseeni aina omalle opettajalleen, ei minulle. Päällimäisenä tuli ajatus, että hän haki opettajaltaan tukea omaan vastaukseensa. Tästähän minä innostuin käymään vain lisäkeskustelua opiskelijan kanssa, kunnes sain myös suoria vastuksia. Luottamus oli rakennettu.

Itse opetustuokio oli myös minulle opettavainen. Opetuskieli oli suomi, mutta koitin käyttää mahdollisimman selkokieltä ja hidastaa normaalia puheenrytmiäni. Tämä toi minulle, joka innostuessaan huomaa maalaavansa tarinaa vähän laveammalla ja värikkäämmällä pensselillä, oman haasteensa. Kaikki kielikuvat eivät taineet olla ihan vielä käytynä maahanmuuttajien suomenkielen opinnoissa. No, ensi kerralla olen viisaampi -myös tässä.

Mielenkiintoinen kokemus.