Kävipä niin mukavasti, että pääsin opettamaan suomalaisen työelämän pelisääntöjä maahanmuuttajille. Aikataulutus osui juuri nappiin, sillä meillä oli opinnoissa menossa monikulttuurisuus. Samalla löytyi haastateltava omiin koulutehtäviini ja pääsin testaaman opittuja taitojani. Tai pitäisikö käyttää sanontaa "tieto lisää tuskaa". Miksi näin? No, selitin luokalle jotakin asiaa mielestäni ihan hyvinkin ja kysyin lopuksi, että tuliko asia selväksi? Siinä koko luokan minulle nyökytellessä tajusin lukeneeni, että yksi kulttuurien välisistä eroista on asioiden ymmärtämättömyyden myöntamistaito. Jep, jep! Ja eikun uudestaan ja toiselta kulmalta asian kimppuun.
Toinen kulttuurinen ero, jonka huomasin oli kiintymys luokan omaan opettajaan. Yksi opiskelija esimerkiksi vastasi kysymykseeni aina omalle opettajalleen, ei minulle. Päällimäisenä tuli ajatus, että hän haki opettajaltaan tukea omaan vastaukseensa. Tästähän minä innostuin käymään vain lisäkeskustelua opiskelijan kanssa, kunnes sain myös suoria vastuksia. Luottamus oli rakennettu.
Itse opetustuokio oli myös minulle opettavainen. Opetuskieli oli suomi, mutta koitin käyttää mahdollisimman selkokieltä ja hidastaa normaalia puheenrytmiäni. Tämä toi minulle, joka innostuessaan huomaa maalaavansa tarinaa vähän laveammalla ja värikkäämmällä pensselillä, oman haasteensa. Kaikki kielikuvat eivät taineet olla ihan vielä käytynä maahanmuuttajien suomenkielen opinnoissa. No, ensi kerralla olen viisaampi -myös tässä.
Mielenkiintoinen kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti