Koin kovaa lähdekriittisyyttä tutustuessani ihmiskäsityksiin Hirsjärven kirjan perusteella. Kirja on painettu vuonna 1985. Olen samana vuonna aloittanut peruskoulun. Peruskoulun, jossa opettaja soitti harmoonilla ja lauloimme ”Elo tää juoksuhaudoissa on…” (linenkö edes silloin tiennyt, mikä on juoksuhauta) ja ”Vanhoja poikia viiksekkäitä” sekä muita saman aikakauden ”lastenlauluja”. Peruskoulun, jossa jumppatunnilla hypittiin ylipainoisen liikunnan opettajan tamburiinin tahtiin. Peruskoulun, jossa ylifiksun pojan purkaessa turhautumistaan, hänet työnnettiin opettajan toimesta kaappiin miettimään. Peruskoulun, jossa luokan pojat jäivät koulun jälkeen seisomaan luokkaan ja tuijottamaan seinälle piirrettyä raksia niin kauan kuin joku tunnustaa tehneensä pahaa (tai ottaa syyn niskoilleen).
Ei tarvitse olla lukenut tai kokenut kasvatustieteilijä, jotta ymmärtää, että edellä mainitut kasvatusmetodit eivät ole tätä päivää. Ne eivät olisi saaneet olla edes 80-luvun metodeja. Omaan kokemukseeni pohjautuen tuntui hassulta, ettei kukaan ole kirjoittanut aiheesta uutta kirjallisuutta. Oma lapseni on nyt alakoulussa ja hänen kokemuksensa siitä tulevat onneksi olemaan hyvin erilaiset kuin itselläni. Onneksi!
”Elo tää juoksuhaudoissa on, meille käskynä vain kohtalon. Emme tienneet kun läksimme silloin, kuka joskus palata voi…”
Mutta koska tehtävä oli tehtävä, niin palasin takaisin vuoteen 1985 ja selvitin kaksi ihmiskäsitystä. Tuskailin, kuinka niin selkeitä asioista on voitu kirjoittaa, niin monimutkaisesti. Yksi minun kasvattaja idoilleistani, eli äitini kommentoi tuskastumistani: ”Jos se olisi kirjoitettu selkokielellä, niin ei siitä olisi saatu kolmesataa sivuista kirjaa”.
Sain kuitenkin kirjoitettu kaksi esseetä, joissa selviäisi ihmiskäsityksen syvin olemus. Elin siinä kuplassa viikon, kunnes luin omat esseeni koulutussessiooni valmistautumisessa. Olin kirjoittanut lähes yhtä vaikeaa tekstiä kuin aikaisemmin kritisoimani Hirsjärvi. Kirjan kirjoitustyyli oli tarttunut minuun. Minuun joka koittaa aina vetää mutkat suoraksi ja yksinkertaistaa. Iso kiitos asiantuntijaryhmälle, jonka avulla löysin taas punaisen langan.
Itse ihmiskäsityksistä odotin psykologisia määrittelyjä, mutta sainkin filosofista pohdintaa. Oma ihmiskäsitykseni pohjautuu moneen käsiteltyyn ihmiskäsitykseen, ottaen niistä aina oman palansa. Olen käynyt monet kouluni hyvin behavioristiseen -tyyliin ja tässä tavassa saada oppia on iso poisoppiminen. Humanistisesta ihmiskäsityksestä ja sen keskustelun kautta tapahtuvasta oppimisesta olisi paljon opittavaa poisoppimisessa. Kristillinen ihmiskäsityksestä taas huomasin monia piirteitä, jotka on minulle “syötetty” behavioristiseen tapaan. Elämä juoksuhaudoissa -laulun lisäksi veisasimme myös paljon virsiä. Osaan edelleen niistä monia ulkoa.
"Maa on niin kaunis. Kirkas luojan taivas. Ihana on sielujen toivio tie. Maailman kautta kuljemme laulain, taivasta kohden matka vie."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti