Työn opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittaminen tuo oman haasteensa.
Huono omatunto nostaa välillä päätään, kun huomaa taas kuluttaneensa perheen
yhteistä aikaa koulutehtävien kanssa. Mikä olisikaan siis parempi paikka tutustua
aikuiseen oppijaan kuin Hoplop. Lapset saavat hien pintaa, punaiset posket ja
iloisen mielen. Minä saan hetken rauhan keskittyä koulutehtäviin
Millainen aikuinen minä olen?
Parempi kysymys voisi olla, miksi olen tällainen aikuinen?
Oma lapsuus nostaa heijastuu moniin valintoihini, omiin tunnetiloihini ja
tapaani kohdata ihmisiä, vastoinkäymisiä ja elämän iloja ja suruja. Nurmi,
Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen, Ruoppila kuvaavat ihmisen psykologista
kehitystä seuraavasti:
”Kehitys ei riipu vain kasaantuneista kokemuksista. Ne,
jotka olivat selvinneet hyvin aikuisena useista lapsuusiän riskitekijöistä
huolimatta, toivat kyselyssä esille myönteisiä elämäntilanteita ja omaa
valintaa. Olennaista on päästää irti huonoja malleja tarjoavista ja
ahdistavista ihmissuhteista. Uusi elinympäristö tarjosi tukea antavia,
tasapainoisia ihmissuhteita. (Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen,
Ruoppila, 2006 s. 203)”. Lainaan heidän sanojaan siskolleni, koska se kuvaa
hyvin omaa elämäni kulkua.
”Poissa silmistä, poissa mielestä”
Muutin 20-vuotta sitten pois kotoa. Välimatka oli ja on
edelleen yli 200 km. Vasta muutto toiseen kaupunkiin katkaisi siivet lapsuusajan
varjolta. Päästin irti raskaasta ihmissuhteesta, joka olisi pitänyt olla siihenastisen
elämäni tärkein ihmissuhde. Onneksi miehen malli oli jo löytynyt muualta. ”Pakomatkaltani”
löysin myös tasapainoisen ihmissuhteen, joka opetti minut luottamaan ja
rakastamaan. Sen jälkeen elämäni valinnat ovat menneet junanlailla kohti ammattia,
avioliittoa, omakotitaloa, lapsia, farmariautoa (kultaista noutajaa ei ole,
mutta kissa ajanee saman asian) kuin oppikirjasta.
Kysyessäni ystäviltäni
heidän kuulumisia toivon salaa, että vastaus on ”ei mitään erityitä”, koska
tässä iässä olen huomannut ”erityinen” tarkoittaa avioeroa, sairautta, kuolemaa…
Toinen lainaus em. kirjasta oli kuvaus luovista ihmisistä,
joille ”on ominaista myös ottaa riskejä sekä vahva motivaatio, sitkeys
valitsemassaan tehtävässä. He käytävät paljon aikaa myös työhön ja
harjoitteluun. Luovien ihmisten perhetaustassa on usein korostettu vahvaa
työetiikkaa. Myös menetykset ja stressin kokeminen lapsuudessa on tavallista.”
(Nurmi, Ahonen, Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen, Ruoppila, 2006 s. 176-177).
Kappale, josta myös tunnistan itseni.
Minun arkeni on lasteni lapsuus. Minun aikuisuuteni
heijastuu myös lasteni aikuisuuteen. Meistä aikuisista varmasti jokainen on
päättänyt, ettei toista oman lapsuutensa kauheuksia omille lapsilleen. Joskus tämä
voi em. kirjan mukaan johtaa esim. siihen, että tiukan kurin perheessä
kasvaneesta lapsesta tulee omille lapsilleen rajaton vanhempi. Omassa lapsuudenkodissa
oli kova työmoraali ja huomaan perineeni sen. Toisaalta muistan, kuinka lapsena
odotin äitiä kotiin töistä. Nyt minä olen tässä paikkaamassa omaa äitiyttäni
Hoplopissa. Taidan sammuttaa koneen ja hakea lapset syliini, kun ne mahtuvat
siihen vielä.
Lähde: Ihmisen psykologinen kehitys, Nurmi, Ahonen,
Lyytinen, Lyytinen, Pulkkinen, Ruoppila, 2006
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti