Vermut (1996,1998) löysi tutkimuksessaan neljä erilaista lähestymistapaa
opiskeluun ja oppimiseen. Yksi niistä oli soveltamissuuntautunut opiskelija,
joka kiinnittää huomion oppimateriaalin kohtiin, joissa on selkein yhteys
käytännön elämään. Uuden oppimisessa he hyödyntävät omia kokemuksiaan,
käytännön tietoa ja arkielämän tapauksia. Tietoa pyritään soveltamaan ja se
katsotaankin tulleen opituksi vasta kun sen pystyy soveltamaan käytännössä.
(Tynjälä 2004, 119-121)
Tämä määritelmä kuvaa minua oppijana. Koitan soveltaa
asioita käytäntöön ja rakastan erilaisia esimerkkejä, tarinoita asioiden kuluista.
Tämän takia kasvatustieteen perusopinnot ovat välillä tuntuneet kaukaisilta,
vaikeilta maadoittaa mihinkään konkreettiseen. Viime kertaisesta opiskelusta on
tosin vierähtänyt aikaa, joten huomaan myös omassa oppimisprosessissanikin
olevan muistelemista ja hiomista. Olennaisen löytäminen voi välillä olla haasteellista,
jonka jälkeen asian maadoittaminen arkielämään vielä haasteellisempaa. Onnea
pikkuhiljaa löytyvä ymmärrys, miksi meille käydään läpi asioista ja miten ne
linkittyvät toisiinsa. Tämä mahdollistaa myös käytännön soveltamisen.
Tunnustan, ettei soveltamissuuntautuneisuus ole ollut aina
oma tapani lähestyä oppista ja opiskelua. Omassa ammatillisessa kasvussani on
koulutuksia, joiden aikana ei minulla ollut osaamista ja ennen kaikkea
perspektiiviä soveltaa asioita käytäntöön. Tällöin minä olen enemmän
saavutusorientoitunut opiskelija, jolle tutkinto oli tärkeämpi kuin asioiden
syvällinen oppiminen (Tynjälä 2004, 117). Tutkinnon tärkeys tuli esiin, koska
asioiden syvällinen oppiminen esimerkkien kautta ei ollut mahdollista. Vasta
elämän ja työkokemuksen kautta olen löytänyt itselleni sopivimman tavan oppia. Olisi
mielenkiintoista palata vanhoihin opintoihin nykyisellä kokemuksella ja peilata
miten paljon enemmän niistä saisikaan irti.
Toisaalta jää miettimään, että olisiko oppimispolkuni ja työurani mennyt samalla tavalla, jos olisin löytänyt itselleni sopivimman metodin jo heti alussa? Oman oppistyylin löytäminen on kuitenkin ollut iso osa ammatillista kasvuani.
Viitattu: Tynjälä, P. 2004. Oppiminen tiedon rakentamisena.
Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti