Positiivinen pedagogiikka - markkinoinnin väline?

Opiskelijakollegani oli tutustunut Pauliina Avolan 2017 tekemään Pro gradu-tutkielmaan ”Positiivinen pedagogiikka opetussuunnitelmassa”. Gradu käsittelee positiivisen pedagogiikan aihealueiden ja perusopetuksen opetussuunnitelman sisällöllisiä yhtäläisyyksiä. Itse perusopetus ei herättänyt mielenkiintoani vaan termi ”positiivinen pedagogiikka”

Avolan mukaan positiivinen pedagogiikka lähtee yksilöiden vahvuuksien tunnistamisesta, ratkaisukeskeisyydestä sekä toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta ja tasavertaisesta suhteesta. Tämä kuvastaa hyvin sellaista oppimisprosessia, jossa itse haluan olla mukana. Koulutan paljon aikuisia ja heillä on sellaista elämän- ja työelämän kokemusta, jonka kautta haluan myös itse oppia.

Minulla alkoi viime viikolla opintojakso Metropoliassa. Aiheena on niinkin mielenkiintoinen kuin työlainsäädäntö ja siihen liittyen erityisesti työsopimus sekä talotekniikan toimihenkilöiden työehtosopimus. Aihe, josta saa ei-kuulijaystävällisen yrittämättäkin. Jokaisella opiskelijalla on kuitenkin oma kokemuksensa työelämästä ja silloin opintojakson aiheista on jollakin tasolla omakohtaiset kokemukset. Kyse onkin siitä, miten kouluttajana (opettelen vielä käyttämään sanaa opettaja) saan aikaan sellaisen ilmapiirin, jossa ratkaisuja työelämän kysymyksiin mietitään yhdessä? Osaan vastaukset löytyvät laista tai työehtosopimuksesta, mutta osa esimerkiksi epäasiallisen kohtelun rajamailla olevat työelämätapaukset vaativat luovuutta sekä tilanteeseen ja henkilöihin soveltuvaa ratkaisukeskeisyyttä. Vedenpitävää vastausta joka tilanteeseen ei vain löydy. Onneksi jollakin voi olla omakohtainen kokemus vastaavanlaisesta tilanteesta ja sen esimerkin jakaminen hyödyntää meitä kaikkia. Tilanteessa tarvitaan positiivista pedagogiikkaa.

Tarkoitukseni on tietystikin saada opiskelijat ymmärtämään omat oikeutensa ja velvollisuutensa työelämässä, mutta totuus on myös se, että annan kasvot työnantajalleni ja edustamalleni järjestelmälle. Opiskelijat luovat väistämättä minusta mielikuvan Ammattiliitto Prosta ja sen toiminnasta ja osaamisesta. Silloin luennolla vallitseva ilmapiiri on ensisijaisen tärkeää. Tämä korostuu erityisesti meidän vierailijaluennoitsijoiden kohdalla, koska kaunistelematta olemme organisaatiomme ”mainosmiehiä”. Jos ajattelen omia opiskelijakollegoitani, niin tunnustan luovani myös heidän kauttaan mielikuvan heidän työnantajastaan. Voin kuvitella, että opettaja ei tunnista tai ainakaan tunnusta olevansa organisaationsa ”mainosmies”, mutta koulutuksen rahoituksen tiukentaminen, erilaiset säästöt, kilpailun koveneminen, yms. pistävät varmasti opettajat uuteen rooliin oman osaamisensa ja sitä kautta oman organisaationsa markkinoinnissa. Silloin yksilön vahvuuksien tunnistamisella, tasavertaisella vuorovaikutuksella ja ratkaisukeskeisyydellä on entistä suurempi rooli ”mainosmiehen” brändin rakentamisessa. Vai mitä mieltä olet?