Harjoittelijan huokauksia

Puolitoista oppituntia minä kestin sitä, puoli toista oppituntia minä pyysin kauniisti ja monesti. Sitten oli pakko ilmoittaa luokan häirikköpojille, että nyt riitti. ”Teidän käytöksestänne olisi työelämässä saanut jo kirjallisen varoituksen!”. ”Siitä voi saada potkut.” ”Niin voi, jos ei muuta käytöstään.” ”Työelämässä on myös tärkeää kunnioittaa kollegoitaan ja antaa heille työrauha!” Pojat rauhoittuivat vain hetkeksi ja sain opetuksen vietyä suht kunnialla loppuun.

Seuraavan opetusryhmän aikana helisivät korvani edellisestä metelistä, joten tuntui, että oma keskittyminenkin herpaantui siitä. Iso huokaus!

Ensi viikolla olisi taas edessä sama porukka. Millä saan heidät rauhoittumaan? Ovat kuulemma urheilijoita, joten heitin jo vitsillä, että seuraavat tunnit pidetäänkin Salpausselän maastossa perinteisen sukset jalassa ja kaikki hiihtävät niin kauan kuin minäkin. (Toim. huom. Tänä talvena hiihdetty 86 km Tervahiihto, joten luulisi porukan hiljenevän ennen kahdeksaakymmentä kilometriä 😉)

En edelleenkään ymmärrä, miten muut opiskelijat pystyvät keskittymään? Lienee selvää, että em. urheilijoilla keskittymiskyky on kateissa. Ovat kuulemma aina tuollaisia. Muut opiskelijat kertoivat myös, että jakavat kanssani ihmetyksen, miksi ylipäätään ovat koulussa, kun kiinnostus on enemmin puhelimen peleissä.

Koska kaikilla opiskelijoilla ei taida olla suksia ja hiihdättäminen saattaisi rangaista myös luokan keskittymiskykyisiä, niin taidan mennä seuraavaksi hajota ja hallitse -metodilla. En kyllä löytänyt em. metodia käsitellyistä ohjaustyyleistä, mutta eiköhän niitä oikeitakin tyylejä pääse kokeilemaan, kun ensin saadaan luokka järjestykseen.

PS. Kävin tänään ruokakaupassa ja ohitin siellä nuoren naisen, joka katsoi minua ujosti kulmien alta. Hetken mietittynä muistin hänet ja moikkasin. Sain takaisin reippaan moin. Salpauksen opiskelijahan siellä oli työssäoppimisjaksolla. Hyvä mieli.