Omaa latua

Pääsin kaksi vuotta sitten opettamaan modifioidun version Työelämän Ajokortista Validiaan. Opiskelijat olivat pääsääntöisesti mielenterveyskuntoutujia. Minulle, jolle ammattikorkeakouluopiskelijat olivat tuttu kohderyhmä, Validian opintojakso oli haaste. Olimme jo alun perin laskeneet oppimistavoitteita, mutta opetuksen edetessä muovasimme, helpotimme vielä opintoja, jotta opintojakson suorittaminen olisi kaikille mahdollista. Minä kävin mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta loppu hyvin kaikki hyvin

Olemme opinnoissa käsitelleet yksilöllisiä osaamistarpeita ja erityisopetusta. Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta määrittelee ammatillisen erityisopetuksen (3 luku, 19 a §, Erityisopetus)

”Oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena. Erityisopetuksella tarkoitetaan opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä.

Erityisopetuksen tavoitteena on, että opiskelija voi saavuttaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. Erityisopetuksessa voidaan kuitenkin poiketa tutkinnon perusteista mukauttamalla ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita sekä osaamisen arviointia siinä määrin, kuin se on opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaen välttämätöntä.”

Laki siis velvoittaa erityisjärjestelyjä ja tutkinnon perusteiden mukauttamista. Opiskelijan yksilölliset tarpeet, sairaudet, vammat ja muut syyt otetaan huomioon. Opiskelija voi kulkea omaa itselleen sopivaa latua koko opintojensa ajan.

En voi olla palaamatta ajatukseeni, joka minulle tuli jo Validian opintojakson aikana: Miten latu menee opintojen jälkeen? Työelämä? Työelämässä on harvoin mahdollisuus saada mukautettua työtä. Työelämä on itsessään jo mukautettu kiireellä ja resurssipulalla. Erityiseen oppijaan on käytetty resursseja, jotta hän saa tutkinnon, mutta mitä tehdään tutkinnolla, jos ei saa työtä? Onko ammatillinen koulutus karrikoiden säilytyspaikka siihen asti, kunnes hänet voidaan luokitella eläkeläiseksi?

Erityinen tuki ja erityisopetus ovat hienoja asioita, mutta pitäisikö siinä olla jokin raja? Auttaako, jos latu aina lanataan tasaiseksi, jos oppija ei vain koskaan opi hiihtämään siinä? Mitä sitten, kun tuleekin vastaan työelämän ylämäki, jossa kukaan ei olekaan enää mukauttamassa sitä hänen taidoillensa sopivaksi. Työelämän latu voi kääntyä äkkijyrkästikin. Ollaanko silloin metsässä ja lasketaan vahingot, vain onko erityisopetus antanut oppijalle tiedot ja taidot, joiden avulla hänestä on saatu kelpo hiihtäjä?