Tutustumista

Viimeksi kun kävin seuraamassa opettajan työtä, jäi päällimmäisenä mieleen huoli työelämästä. Miten miten-sattuu-sinne-tänne -opiskelijat koskaan löytävät paikkansa työelämässä, jossa on aikataulut, käytösnormit ja pitkäjänteiset projektit? Mietin, että kukakohan on hakenut tänne opiskelemaan, äitinsäkö lapsensa puolesta?

Tämänkertaisella vierailulla silmäni avautuivat uudella tavalla. Kävin pitkän keskustelun pojan kanssa, joka oli käynyt ensin kymppiluokan, VALMA-opintoina ja varmistanut sillä, että kaupallinen ala on hänelle oikea. Haaveissa siinsivät jo jatko-opiskelupaikatkin. Olipa mukava huomata, että kaverilla olivat selkeät suunnitelma ja työpaikkakin. Oikeastaan ainut kysymys, johon hän ei osannut vasta oli, mitä muuta hän on palkan lisäksi sopinut työsopimuksessa. Tosin tämä sama kysymys jää kokemukseni mukaan vastaamatta myös monelta muulta vanhemmaltakin työelämän konkarilta.

 

Opetuksessa opiskelijat kävivät läpi portfolioitaan, joihin olivat koonneet koko syksyn ja alkuvuoden tuotoksiaan yritysesittelyistä alkaen. Tarkoituksena lienee ollut rakentaa kokonaisuus. Samoin kuin viimeksi, osa opiskelijoista oli tehnyt tehtävän, ehkä vähän ylimääräistäkin. Osalle tuntui Rantapallo ja muut matkasivustot olevan enemmän kiinnostavia. Opiskelijoiden tasoero korostui entisestään. Tämä tuo oman haasteensa työharjoitteluuni. Miten saan rakennettua opetukseni niin, että se iskee edes suuremmalla osalle opiskelijoista?

Edelleen vahvistui käsitys siitä, että osalle opiskelijoista opettaja taitaa olla myös opinto-ohjaaja, elämän hallintaterapeutti ja eniten äitihahmo.

Linjattu on

Suomen hallitus on linjannut hallituskauden tavoitteikseen seuraavaa:

• ”Oppimisympäristöjä on modernisoitu, digitalisaation ja uuden pedagogiikan mahdollisuuksia hyödynnetään oppimisessa.
• Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrä on vähentynyt. Koulutuksen keskeyttäneiden määrä on laskenut.
• Koulutuksen ja työelämän välinen vuorovaikutus on lisääntynyt.
• Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laatu ja vaikuttavuus ovat kääntyneet nousuun.
• Koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyys on lisääntynyt ja koulutusviennin esteet on purettu.” (Valtioneuvosto)

Hienoja tavoitteita, joihin kukaan ei varmaan voi muuta kuin nyökytellä samaamielisyyttä. Oppimisympäristöjen modernisointi. Olisiko sitä tapahtunut ilmankin tätä hallituksen kirjausta? Digitaaliset välineet, ja uudet pedagogiset mahdollisuudet ovat monesti myös kustannustehokkaita sekä tätä päivää. Omassa työssäni, joka ei ole oppilaitoksessa, ollaan jo muutaman vuoden ajan kehitetty verkkopedagogiikkaa. Sille on nyt kysyntää ja se vastaa monen tarpeeseen. Verkko-opinnot mahdollistavat opiskelun paikasta ja jopa ajasta riippumatta. Elinikäinen oppiminen on osa järjestelmää ja verkko-opinnot mahdollistavat paremmin työ-perhe- ja opiskeluelämän yhteensovittamisen. Verkko-opintojen avulla sama palvelu voidaan myös tarjota jokaiseen Suomen kolkkaan ja ulkomaillekin. Kouluttajan eikä oppijoiden tarvitse matkustaa ja opintoja voi tehdä kotisohvalta, hiihtolenkin jälkeen hikisenä odottaessa saunan lämpiämistä, kuten minä nyt.

Nykyhallitus näyttää rakastavan tilastoja (mitä DI pääministeriltä voisi muuta odottaakaan 😉) ja varsinkin niiden putsausta. On hienoa, että nuoret löytävät koulutuksen tai/ja työtä, mutta onko oikein, että nuori etsii itselleen sopivaa opiskelualaa pakolla? Miten kestävä ratkaisu on saada nuori pois tilastoista, jos hän ei tiedä, mikä ala kiinnostaa? Meneekö tässä tilastosiivouksessa nuori pesuveden mukana? 

Työelämän ja koulutuksen välinen vuorovaikutus tulee varmasti lisääntymään Amisreformin takia. Itse reformissa on hyviä juttuja, eli opiskellaan vain, mitä ei osata. Samalla opetellaan oman osaamisen tunnistamista, joka on myös hyödyllinen työnhakutaito. Se mitä reformissa kammoksun, on opetuksen siirtyminen entistä enemmän työelämään. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut työelämän resursseista, joten jätän sen nyt tästä. Pelkään, että vuoropuhelu tulee tulevaisuudessa olemaan hyvin yksipuolista: ”Ei kiitos! Emme ota työssäoppijoita yritykseemme resurssipulan takia.”

Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laatu ja vaikuttavuus ovat kääntyneet nousuun. Hym? Mitäköhän tästä sanoisi?

Koulutuksen kansainvälistymisestä oli tänään juttua Etelä-Suomen Sanomissa. Kyse on lukukausimaksuista, jotka tulivat viime elokuussa pakollisiksi kaikissa Suomen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, jos opiskelija ei ole EU-/ETA-maiden kansalaisuutta tai oleskelulupaa. Maksujen takia viime vuonna kaikkiin kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli hakijamäärään notkahdus. Notkahdus on kuitenkin jäämässä väliaikaiseksi, koska yliopistojen kansainvälisten maisteriohjelmien hakijamäärät ovat kasvaneet tänä vuonna. (ESS)

Juha Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite: ”Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja koulutustaso on noussut, mikä tukee suomalaisen yhteiskunnan uudistumista ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa.” (Valtioneuvosto)

Jään vain miettimään, että mikä mainostoimisto on nämä sanahelinät valtioneuvoston sivuille kirjoittanut. Odotan tekoja, joilla kauaskantoisia tuloksia, tilastojen siivous ja koulutuksen rahoituksen leikkaukset eivät ole ainakaan vielä minua vakuuttaneet. Jään seuraaman tilannetta.

Lähteet:

Valtioneuvosto, http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/osaaminen, viitattu 11.2.2018

ESS, https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2436533, viitattu 11.2.2018

Omaa latua

Pääsin kaksi vuotta sitten opettamaan modifioidun version Työelämän Ajokortista Validiaan. Opiskelijat olivat pääsääntöisesti mielenterveyskuntoutujia. Minulle, jolle ammattikorkeakouluopiskelijat olivat tuttu kohderyhmä, Validian opintojakso oli haaste. Olimme jo alun perin laskeneet oppimistavoitteita, mutta opetuksen edetessä muovasimme, helpotimme vielä opintoja, jotta opintojakson suorittaminen olisi kaikille mahdollista. Minä kävin mukavuusalueeni ulkopuolella, mutta loppu hyvin kaikki hyvin

Olemme opinnoissa käsitelleet yksilöllisiä osaamistarpeita ja erityisopetusta. Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta määrittelee ammatillisen erityisopetuksen (3 luku, 19 a §, Erityisopetus)

”Oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden opetus annetaan erityisopetuksena. Erityisopetuksella tarkoitetaan opiskelijan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä erityisiä opetus- ja opiskelujärjestelyjä.

Erityisopetuksen tavoitteena on, että opiskelija voi saavuttaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaiset ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. Erityisopetuksessa voidaan kuitenkin poiketa tutkinnon perusteista mukauttamalla ammattitaitovaatimuksia ja osaamistavoitteita sekä osaamisen arviointia siinä määrin, kuin se on opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet ja valmiudet huomioon ottaen välttämätöntä.”

Laki siis velvoittaa erityisjärjestelyjä ja tutkinnon perusteiden mukauttamista. Opiskelijan yksilölliset tarpeet, sairaudet, vammat ja muut syyt otetaan huomioon. Opiskelija voi kulkea omaa itselleen sopivaa latua koko opintojensa ajan.

En voi olla palaamatta ajatukseeni, joka minulle tuli jo Validian opintojakson aikana: Miten latu menee opintojen jälkeen? Työelämä? Työelämässä on harvoin mahdollisuus saada mukautettua työtä. Työelämä on itsessään jo mukautettu kiireellä ja resurssipulalla. Erityiseen oppijaan on käytetty resursseja, jotta hän saa tutkinnon, mutta mitä tehdään tutkinnolla, jos ei saa työtä? Onko ammatillinen koulutus karrikoiden säilytyspaikka siihen asti, kunnes hänet voidaan luokitella eläkeläiseksi?

Erityinen tuki ja erityisopetus ovat hienoja asioita, mutta pitäisikö siinä olla jokin raja? Auttaako, jos latu aina lanataan tasaiseksi, jos oppija ei vain koskaan opi hiihtämään siinä? Mitä sitten, kun tuleekin vastaan työelämän ylämäki, jossa kukaan ei olekaan enää mukauttamassa sitä hänen taidoillensa sopivaksi. Työelämän latu voi kääntyä äkkijyrkästikin. Ollaanko silloin metsässä ja lasketaan vahingot, vain onko erityisopetus antanut oppijalle tiedot ja taidot, joiden avulla hänestä on saatu kelpo hiihtäjä?