Ajatuksia opintojen edetessä

Opintojen edetessä on tullut mietittyä omaa matkaani tähän päivään. Millainen oppija minä olen ollut ja olen? Yksi ala-asteen opettajani voisi todeta, että huono. En oppinut asioista ulkoa, en osannut edes valikoida sellaisia asioista kokonaisuudesta, jotka minun olisi pitänyt opettajan mielestä opetella ulkoa.

Samainen opettaja koitti opettaa minulle prosenttilaskua. Lukuisista tukiopetuksista huolimatta, en ymmärtänyt prosenttilaskun logiikkaa. Sen verran hän sai asiaa taottua päähäni, että selvisin kokeesta. Meni muutama vuosi ja kahdeksannella luokalla tuli uudestaan eteen prosenttilaskun opettelu. Meille oli tullut uusi matematiikan opettaja, joka kertasi asian ohimennen tunnilla ja ”pling” lamppu syttyi, näinhän tämä tietysti menee. Muutenkin matematiikan opettaja oli todella hyvä. Minä ja iso joukko muita lähti hänen ansiostaan lukioon lukemaan pitkää matematiikkaan ja pitkää fysiikkaa. Edelleen käytän työssäni lähes viikoittain prosenttilaskua em. opettajan oppien mukaan.

Oliko vika minussa? 

Todennäköisesti motivaatio opiskeluun laski epäonnistumisien myötä (Ruohotie 2000 114), mutta olisiko opettajan pitänyt alun perin käyttää jotain toista opetusmetodia? Minä olin varmasti myös vuosien karttuessa tullut avonaisemmaksi opittavalle tiedolle.

Vai olinko vain erilainen oppija?

Behavioristinen opetustapa, jossa opettaja kertoo absoluuttisia totuuksia luokan ollessa hiljaa ja tehdessä muistiinpanojaan ei vain sopinut minulle. Sisäinen opiskelijani syttyi vasta kun konstruktiivinen oppimiskäsitys tuli mukaan. Sen lähtökohtana on, ettei oppiminen ei ole passiivista tiedon vastaanottamista vaan oppijan aktiivista toimintaa, jossa painottuu sosiaalinen vuorovaikutus, yhteistoiminnassa oppiminen, keskustelu, merkityksistä neuvottelua ja merkitysten rakentaminen käytännöllisistä yhteyksistä. Oppija tulkitsee havaintojaan ja uutta tietoa aikaisempien tietojensa, käsitystensä ja kokemustensa pohjalta. Tällä tavoin oppija jatkuvasti rakentaa kuvaansa maailmasta ja omaa toimintaansa siinä. (Tynjälä 2004, 61)

Olen joskus miettinyt, missä olisin nyt, jos erilaiset oppijat olisi huomioitu jo koulutieni aloituksessa. Mitä jos oppijan motivaatioon ja lähtökohtiin olisi kiinnitetty huomioita. Vertaan tässä oman poikani opintoja. Hän pelaa erilaisia videopelejä ja hän yksi parhaimmista ystävistään puhuu toisena kotikielenä englantia. Poikani motivaatio opiskeluun on siis aivan erilainen kuin minulla. Hän haluaa oppia kieltä, jotta selviää paremmin eri peleissä. Minä taas koitin opetella kieltä sen takia, että kehtaan näyttää todistuksen kotona.

Erilaiset oppijat ovat asia, jonka koitan itse ottaa osaksi omaa toimintaani. Miten minä muutan omaa koulutustapaani, koulutusmateriaalia, yms. niin, että se palvelee myös erilaisia oppijoita. Behavioristinen tapa tehdä asioita on helppo. Siinä ei usein joudu mukavuusalueen ulkopuolelle, koska kouluttajana sinulla on tieto, joka kaadetaan oppijoiden päälle. Se, mitä siitä menee päähän, onkin sitten toinen asia. Haastan välillä itseni kouluttajana. Valmistelen kyllä materiaalin, mutta lähden jututtamaan oppijoita. Kysymysten sekä esimerkkien avulla oppimistilanteesta muodostuu kokonaisuus. Materiaalin saatan jakaa lopuksi taustamateriaaliksi. Kouluttajana olen kyllä huomattavasti enemmän puhki koulutustilanteen jälkeen, mutta se kertonee heittäytymisestä. Yleensä näistä heittäytymistilanteista olen myös saanut omaan kouluttajareppuuni monta uutta esimerkkiä käytettäväksi.

Ensiviikolla pääsen taas heittäytymään. Toivottavasti kouluttajasiivet kantavat!

PS. Poikani sai muuten kympin englannin kokeesta. Sanoin kirjoittavani siihen huoltajan allekirjoituksen, jotta minunkin nimeni olisi joskus englannin kokeessa, jossa on arvosanana 10.;)

Lähteet:

Ruohotie, P. 2000. Oppiminen ja ammatillinen kasvu. Porvoo: WSOY.

Tynjälä, P. 2004. Oppiminen tiedon rakentamisena. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä.