Ajatuksia TKI-hankkeesta

Huomenna pitäisi esitellä TKI-hanke. Nyt on päällimmäisenä ajatus, että onko koulutus vielä oikeasti valmis? Tai niin valmis, että voin esitellä sen. Millainen on opettajapalaute? Onko työ riittävä? No, ainakin olen tehnyt sitä opintopisteiden edellyttävän tuntimäärän ja paljon ylikin.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskoulutus oli jo keväällä 2018 hyvässä vaiheessa kuten jo kesäkuussa kirjoitin blogitekstissä Kehityshankkeen kehittyminen. Mietin jopa, että olisi voinut jopa esitellä työn toukokuussa. Annoin kuitenkin koulutuksen olla koko kesän ja palasin siihen uusin ajatuksin syksyllä lomien jälkeen. Tauko kannatti, sillä viimeisten viikkojen aikana olen muokannut välilehtien keskinäistä sisältöä, yhdistänyt ja kehittänyt yhden uuden välilehdenkin.

No, jos lähdetään siitä, että koulutuksen verkkototeutus on suurin piirtein valmis ja seuraavana osana rakennetaan lähipäivän koulutuspaketti. Varmasti pientä elämistä ja materiaalin täydentämistä on tulossa, koska koulutus alkaa vasta ensi vuoden puolella ja opetusmateriaali pyritään pitämään mahdollisimman ajankohtaisena. STTK:n Naisten Palkkapäivänä on 2.11.2018, joka on myös Ammattiliitto Pron ”Puhutaan palkasta” -teemapäivä. Tuona päivä julkaistaan materiaalia, joka on varmasti sopivaa myös tähän verkkokoulutukseen.

Koko koulutuksen rakentaminen on opettanut minulle monta ihan käytännön asiaa Moodlesta. Tämä helpottaa työtäni verkko-ohjaaja ja koulutuksen kehittäjänä. Ymmärrän paremmin Moodlen mahdollisuudet ja rajat.

Suurin haaste koulutuksessa onkin ollut materaalin rajaaminen. Koulutus on mitoitettu niin, että jos teet vain pakolliset tehtät ja tutustut vain niihin suoraan liittyvään aineistoon. selviät mitoituksen (ehkä) aikarajassa. Oppimisympäristöön on myös lisätty paljon nice-to-know -materiaalia, joka on tarkoitettu tiedon syventämissen, jos mielenkiintoa riittää. 

Kokonaisuudessa mielenkiintoinen ja opettavainen matka. Vaikka nyt koulutus tuntuu valmiilta se elää varmasti ja sitä kehitetään koko ajan ja voi olla, että ennen koulutuksen alkamista keksimme vielä jotain uusia juttuja koulutuksen kehittämiseksi. Koulutuspalautteiden jälkeen mietitään taas uusia kehittämiskohteita. Verkkokoulutus ja sen kehittäminen ylipäätäänkin on asia, johon leipätyönantajani tulee keskittymään myös tulevaisuudessa.

Peukut pystyyn huomiselle.

Hämmentynyt

Kirjoitin taannoin ylös verkkoluennon opit: surulliset ihmiset ovat parhaita ajattelijoita ja hämmennys käynnistää oppimisen. Lupasin palata hämmennykseen myöhemmin.

Hämmennys käynnistää oppimisen

Olen koittanut pohtia tätä monelta kulmalta. Olen ollut itse todella positiivisesti hämmentynyt, kun minut vietiin kesken luennon polttareihin. En oikein muista, mitä tilanteessa tapahtui.

Negatiivinen hämmennys tapahtui yhden opinnäytteeni arvionti tilaisuudessa, jossa ohjaava opettaja haukkui minut valinnoista, jotka oli itse ohjauksessa käskenyt tekemään. Pala juuttui kurkkuun, tämä ei voi olla todellista.

Voihan toki asioita hämmentää niin, että se laukaisee ajatteluprosessin, mutta silloin hämmentäminen on todellinen taitolaji. Hämmentämisen astuminen hiuksen hienon rajan yli voi aiheuttaa lamaantumisen lisäksi kiukun, joka taas estää järkevän laaja-alaisen ajattelun.

Olen edelleen hämmentynyt tästä ajatuksesta.

Millaiset ovat minun verkostoni?

Lähimmät tukiverkostoni ovat perhe, suku ja ystävät. Sanotaan, että ystävät voi valita, mutta sukua ei. Minulle on käynyt kohtalaisen hyvä tuuri myös sukulaisten kanssa. Tiivis suku on myös auttanut mm. oman opettajuuden kasvussa. Sen verran monta opettajaa, lastentarhan opettajaa ja opettajaksi opiskelevaa tai suunnittelevaa löytyy suvusta. Joskus naurettiin, että tuliko tästä meille yllättävä "sukuvika".

Perhe on ollut hyvin mukana ja tukena opinnoissani. Mies ja lapset ovat lähteneet ulos verkkoistuntojen ajaksi, jotta minä saan rauhan. Opintotehtäviä on välillä tehty ties missäkin hopplopissa ja lapsetkin ovat ymmärtäneet, että äiti tekee kouluhommia ja se vaatii oman aikansa. Kiitokseksi olen luvannut leipoa heille ja muutamalle muulle ystävälleni kakkua 1.12. Toivottavasti todistuksen kera.

Minä ja mieheni pyöreissä Kultajuhlissani

Ystävät (liittäisin tähänkin sydänhymiön). Onnekseni minulle on jäänyt ystäviä monesta eri elämäntilanteesta. Pidin loppukesästä pyöreät synttärit ja yksi vieraan kommentti jäi mieleeni. "Ymmärrän, miksi olet tuollainen (iloinen ja onnellinen oma itsesi), kun sinulla on niin mahtavia ihmisiä ympärilläsi." Tähän ei mitään lisättävää.

Työelämän verkostot ovat osaksi sekoittuneet ystäväverkostoksi. Työkaveruudesta on vuosien saatossa muokkautunut ystävyys. Minulla on esimerkiksi yksi hyvin läheinen ystävä, jonka kanssa olemme aivan eri genreä, jos tällaista ilmausta voisi käyttää. Ilman yhteistä työhistoriaa emme olis koskaan edes nähneet toisiamme, vaikka olisimme osuneetkin samaan paikkaan. Hänen kauttaa olen löytänyt itseni vaaleanpunaisen käsilaukkuni kanssa mustanpuhuvalta rokkikeikalta. Mitä ei ystävänsä takia tekisi ;).

Koulutuksen verkostot

Opettajaopinnoissani minun piti miettiä omia koulutuksen verkostojani. Koska en toimi opettajana, niin ajattelin, että kaaviokuva näyttää aika tyhjältä. Lopputulos taitaakin näyttää erilaiselta kuin muilla opiskelijoilla, mutta tyhjä on väärä sana. Olen leipätyöni kautta päässyt opettamaan hyvin erilaisissa oppilaitoksissa, hyvin erilaisille kohderyhmille, joiden oppimisvalmiudet ja taustat ovat monimuotoiset. Suurin osa verkostoista on minun rakentamiani ja  jos ei rakentamia niin ylläpitämiäni, joten omalla persoonalla on iso merkitys. Siihen, millainen minä olen ja saan olla, on taas iso vaikutus perheellä, sukulaisilla ja ystävillä. Siksi halusin aloittaa tämän kirjoituksen läheisimmistä ihmisistä. Mitä minä olisinkaan ilman heitä?

Ystävyydelle.

Maahanmuuttajia opettamassa

Kävipä niin mukavasti, että pääsin opettamaan suomalaisen työelämän pelisääntöjä maahanmuuttajille. Aikataulutus osui juuri nappiin, sillä meillä oli opinnoissa menossa monikulttuurisuus. Samalla löytyi haastateltava omiin koulutehtäviini ja pääsin testaaman opittuja taitojani. Tai pitäisikö käyttää sanontaa "tieto lisää tuskaa". Miksi näin? No, selitin luokalle jotakin asiaa mielestäni ihan hyvinkin ja kysyin lopuksi, että tuliko asia selväksi? Siinä koko luokan minulle nyökytellessä tajusin lukeneeni, että yksi kulttuurien välisistä eroista on asioiden ymmärtämättömyyden myöntamistaito. Jep, jep! Ja eikun uudestaan ja toiselta kulmalta asian kimppuun.

Toinen kulttuurinen ero, jonka huomasin oli kiintymys luokan omaan opettajaan. Yksi opiskelija esimerkiksi vastasi kysymykseeni aina omalle opettajalleen, ei minulle. Päällimäisenä tuli ajatus, että hän haki opettajaltaan tukea omaan vastaukseensa. Tästähän minä innostuin käymään vain lisäkeskustelua opiskelijan kanssa, kunnes sain myös suoria vastuksia. Luottamus oli rakennettu.

Itse opetustuokio oli myös minulle opettavainen. Opetuskieli oli suomi, mutta koitin käyttää mahdollisimman selkokieltä ja hidastaa normaalia puheenrytmiäni. Tämä toi minulle, joka innostuessaan huomaa maalaavansa tarinaa vähän laveammalla ja värikkäämmällä pensselillä, oman haasteensa. Kaikki kielikuvat eivät taineet olla ihan vielä käytynä maahanmuuttajien suomenkielen opinnoissa. No, ensi kerralla olen viisaampi -myös tässä.

Mielenkiintoinen kokemus.