keskiviikko 16. elokuuta 2017

Opintojen aloitus

Aloitin enimmäiset ammattikorkeakouluopintoni 1997, nyt 20 vuotta myöhemmin palasin takaisin opiskelijaksi. Motivaatio ja odotukset repussani ovat hyvin erilaiset, mutta sama tyttö sisälläni miettii, että mitäköhän tästä tulee.

Opintojen sisällön esittelyssä mietin, miten olen voinut kouluttaa erilaisia aiheita, ihmisiä jo vuodesta 2001 lähtien ajattelematta lainkaan pedagogisia teorioita. Olen rakentanut koulutukseni vahvasti mutu-tuntumalla ja kehittänyt omaa kerrontaani ja materiaalia aina saamani vastaanoton tai/ja palauteen kautta. Toisaalta meillä on koulutusyksikkö, joka on aina kantanut vastuun pedagogiasta ja roolini koulutuksen kehittäjänä on ollut konkreettisten tehtävien ja materiaalien tuottajana. Oma paikkani erilaisten ammattilaisten tiimissä on vakiintunut, joten toivon, että voisin opintojeni kautta tuoda jotain uutta koulutuksemme kehittämiseen.

Ilona




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti