Tulin tänään junalla Helsingistä Hennaan. Pasilasta samaan vaunuun hyppäsi puhelimessa puhuva nainen. Opettaja. Käsityönopettaja. Opettaja puhui oppijasta. Erityisoppilaasta ja hänen toiminnastaan luokassa. Opettajalla oli häiritsevän kova ääni, mutta eniten minua häiritsi hänen puhelunsa sisältö. Jos kyseinen opettaja olisi ollut oman poikani koulun opettaja, olisin kuulemani keskustelun perusteella tiennyt kenestä on kyse. Ok, poikani on pienessä kyläkoulussa ja kaikki tuntevat toisensa, mutta silti. Erityisen häiritseväksi tilanteen teki se, että olin juuri tullut palaverista, jossa olimme käyneet läpi leipätyöni koulutuksia ja miten viime perjantaina voimaan tullut tietosuoja-asetus pitää ottaa huomioon koulutuksissa, niiden järjestelyissä ja jälkitoimissa. Poistan kyllä sähköpostiini tulleet oppijalistaukset, mutta junassa huutelijaa en saanut poistetuksi. Onneksi uni painoi sen verran silmäkulmassa ja junan tasainen humina vapautti minut huutelijasta ja tietoturva-asetuksesta. Herättyäni huutelija oli poissa. Onneksi.
Mitä hyötyä on hienoista asetuksista, jos käyttäydymme noin? Muutama kuukaisi sitten kuuntelin lääkärikeskuksen Skype-palaveria junan työskentelyvaunussa. Onneksi minulla oli taustamelun vaimentavat kuulokkeet ja vältyin potilassalaisuuksilta. Seinilläkin on korvat. Ja junamatkustajilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti